Suomessa on yksityissektorin hallussa kymmenien miljardien arvosta velatonta omaisuutta, joiden vakuuspotentiaali on passiivisena. Se olisi mahdollista hyödyntää kasvuyritysten tai monenlaisten hankkeiden toteuttajien eri projektien rahoittamiseksi.

Samalla rahoittajat ovat vailla vakuuksia pääomien liikkeelle laskemista varten. Kasvu vaatii pääomia. Joukkovakuuksissa joukko ihmisiä antaa lainalle vakuudet, jotta uutta arvoa tuottava hanke saadaan käyntiin. Vakuuksien antajat saavat panttauksistaan korvauksen.

Palvelun kulku:

1 Hankkeen toteuttaja ilmoittaa Arvomaatille tarvitsevansa vakuuksia hankkeeseen. Hanke voi olla esimerkiksi hankerahoitusta, uudisrakentamista tai yrityksen kasvuvaiheen rahoitusta. Tutkimme riskit, ja jos hanke täyttää alhaisen riskin vaatimuksemme, alamme etsiä pantteja.

2 Pantinantaja ilmoittaa Arvomaatille haluavansa antaa panttikirjansa hanketta edistävän velan vakuudeksi. Arvomaatti tarkistaa, että pantti soveltuu käyttöön. Pantinantaja puolestaan tutustuu hankkeeseen, sen sisältämiin riskeihin sekä panttausehtoihin.

3 Kun panttaajia on riittävästi ja kaikki osapuolet suostuvat hankkeeseen, Arvomaatti järjestää pantit hankkeen toteuttajan käyttöön. Uusi hanke saadaan liikkeelle


Etua kaikille osapuolille

Lähdemme vakuuksien välittäjiksi vain hankkeisiin, joissa kaikki hyötyvät:

1 Hankkeiden toteuttaja eli lainan tarvitsija, joka saa hankkeensa eteenpäin ja uutta kasvua aikaiseksi.

2 Pantinantajat, eli kaikki, jotka haluavat rahoittaa uutta kasvua. He saavat käyttämättömät panttinsa tuottamaan.

3 Rahoittaja, eli yleensä pankki, joka saa uusia asiakkaita.

4 Näin myös me Arvomaatissa koemme hyötyvämme kestävästi. Liiketoimintamme perustuu panttien välityspalkkioille ja arvomme turvallisuudelle sekä osallisuudelle.

Hankkeen toteuttajalle

Oletko kiinnostunut joukkovakuuksista hankkeellesi? Oheinen lomake ei velvoita yhteistyöhön, mutta auttaa meitä tarjoamaan ideoita rahoituksen järjestämiseksi. Käsittelemme tietoja ehdottoman luottamuksellisesti.

Pantinantajalle

Oletko kiinnostunut korvauksesta vakuuksistasi? Kerro meille, niin otamme yhteyttä. Oheinen lomake ei sido yhteistyöhön, ja käsittelemme tietoja ehdottoman luottamuksellisesti.

Katso Arvomaatin lanseeraustilaisuus Helsingin Hotelli Tornin maisemakabinetista: